Uunit, takat, hellat, piiput, väliseinät, laatoitukset, julkisivumuuraukset, rappaukset, sokkelien rouhepinnat ym.
Yksilöllisesti suunnitellut ja toteutetut muuraustyöt laadusta ja aikataulusta tinkimättä!
Puh. 050 567 1946
» Yhteystiedot
Uusi uuni sepän kanssa innolla luotiin, hyvä sääkin meille työn ajaksi suotiin. Seppä taitava vauhdilla laastitkin käänsi, ahjon vierellä illalla rautataokset väänsi.
Näin alkoi minulla taas uusi uunikeikka, mutta arvelutti minua vähän eräs seikka. Vanha piisi vieläkö savut ulos vetää jaksaa, savu tuvassako seppä mulle työstä maksaa.
Vanha piisi pettänyt ei muurari rukkaa, vaan ulos tuolta pirtistä savua vaan pukkaa. Uuni lämpenee mukavasti sisältä ja päältä, seppä mestaria suojelee kylmältä säältä.
Uusi uuni sepän tuvassa kauniina hohtaa, uniikkikappale - ei sitä toisten tuvissa kohtaa -. Uunin perältätulesta katselee uuninhenki, riimit muistoksi rustaili muuan muurarirenki.
Risto Salmi
muurari vuodesta 1977
Kun vasta muurattua tulisijaa otetaan käyttöön, on tärkeää, että ensimmäiset kerrat lämmitetään maltillisesti. Uunissa on valtava määrä kosteutta, jonka täytyy haihtua ennen kuin uuni voidaan ottaa täysin käyttöön. Vasta muuratussa tulisijassa saattaa olla satakin litraa vettä, joten sen haihtuminen vaatii pitkähkön ajan.
» Lue lisää
Grillikatoskin valmistui rannalle juuri, sisäpuolella siellä, ompi mahtava muuri. Järven pohjasta tarvikkeet siihen mä hankin, uppotukkien nosto oli hommasta rankin.
Siellä viihdyn mä varmasti kun kesä koittaa, Vaikka uunien tekoon mulle joku jo soittaa. Sinne palaan taas viikonlopuksi varmaan, kera koirani, poikani ja vaimoni armaan….